Reissuruunan kotikiri!

Joo.

3.3.2009 - hiljaiseksi vetaa. Siita on nyt melkein kuusi kuukautta kun mie hyvastelin Uukuniemen kotipihalla Aidin ja Isan. Muistan elavasti miten mahanpohjassa tanssahteli perhosparvi ja uuttuuttaan kiiltavan rinkan pynkeaminen selkaan ensimaista kertaa tuntui kohtalokkaalta. Ilma oli silkkaa jannitysta ja kipinointia.

Uukuniemelta Bangkokiin on aika pitka matka. Puoli vuotta me tehtiin taivalta tanne ja nyt ympyra sulkeutuisi noin 18 tunnissa. Meidan lento lahtee huomenna 11.30 paikallista aikaa ja, jos Luoja suo, niin puoliltaoin koneen pyorat karahtavat Helsinki-Vantaan lentokentan suomalaiseen asfalttiin. Huh huh.

Haluisin sanoa etta ei varmasti ole suomessa sellaista yliopistoa jossa olisi syyslukukauden aikana kerennyt oppia niin paljon uutta, kuin mita me ollaan taman pitkareissun myota saatu sulatella. Eika se ole viela ohi - varmasti tulee ensimaisina paivina katseltua omaa rakasta kotimaata aika erilaisin kakkuloin.

Taalla Khaosan Roadilla jossa me nyt asustellaan, nakee kaikenlaisia matkamiehia ja naisia. Jotkut ovat kahden viikon lomamatkalla perheensa kanssa, toiset eivat enaa oikein muista mista olivatkaan kotoisin. Joku on juuri saapunut Thaimaaseen, ja toinen pakkaa rinkkaansa viimeista kertaa. Kaikilla ei valttamatta ole jaljella mitaan mihin palata. Mie ja Einari olemme onnellisia, kun meilla on teidat. Se on aika ihanaa, etta on joku joka odottaa ja kaipaa. On hurja jattaa hyvastit talle maailmalle ja vetaa taas Aitin pakkaamat villasukat jalkaan. Perhosparvi on palannut vatsanseudulle, ilmassa on taas jannitysta ja kipinaa. Mutta kaiken taustalla on kiitollisuus siita etta siella Suomessa on joku joka kaipaa. Niin.. Etta kiitos vain kaikki te ystavat ja sukulaiset. Teidan kanssa me olemme taman matkan jakaneet, ja teidan luo me nyt saadan palata. Huippu meininki.

Sydammelisesti: Hessu, nykyinen matkamies, tuleva kotipoika.

-

Viimeiset paivat muistuttavat hatkahdyttavasti matkalle lahtoa edeltaneita paivia. Paljon pienta viime hetken puuhaa kaiken mahdollisen kanssa, hossotysta, jannitysta ja sellaista tuleviin tapahtumiin kohdistuvaa pelonsekaista riemua.

Reissussa jos missa on kuitenkin oppinut, etta kannattaa luottaa. Monesti on nayttanyt tulevan seina vastaan, mutta oltiinpa Kiinan maaseudulla kumi puhki, keskella autiota maantieta, tai Vietnamin ja Laosin rajalla ilman kummankaan maan viisumia - on asiolla aina ollut tapana jarjestya. Se on johtanut luottamiseen ja sita kautta rauhallisin mielin olemiseen. Mitas sita hotkyilemaan?

Heh, Suomikuva on varmaan paassyt kultautumaan kuluneiden kuukausien aikana. Mutta ei ihan syytta. Sellaiselta rauhalliselta, lampimalta ja puhtoiselta lintukodolta se tuntuu, kun taalla valilla katselee ymparilleen. Varsinkin lampiman - kuten Heikkikin jo tuossa mainitsi- Suomesta teette te rakkaat ystavat, perheenjasenet ja sukulaiset. Ilo oli karata hyppysistanne, monin verroin suurempi riemu palata pariinne! Kiitti!

Ja Heikki. Kiitoksia verrattomista hetkista, vertaistuesta ja ystavan neuvoista vauhtia ja vaarallisia tilanteita kohdatessamme! Ei oo parempaa reissuruuna ku Sina!

Kiitti ja kuitti.
Taalta tullaan Suomi! Einomies.